Siirry sisältöön

Lasten uimakoulut ja kerhot painottuvat koulujen loma-aikoihin ja viikonloppuihin.

Alla olevasta listasta löydät erilaisia ryhmiä, joita on järjestetty aikaisemmin sekä ilmoittautumistiedot tulossa oleviin ryhmiin.

Kurssimaksun voi maksaa liikuntakeskuksen kassalle ilmoittautumisajan päätyttyä nyt myös kortilla ja käteisellä laskun lisäksi. Mikäli kurssia ei ole ensimmäisen kokoontumiskerran jälkeen klo 20.00 mennessä maksettu liikuntakeskuksen kassalle, lähetetään kurssista automaattisesti lasku. Tämän vuoksi ilmoittautumisen yhteydessä pyydetään täyttämään laskutustiedot.

0-4 vuotiaat lapset

Vauvauinti on vauvan ja vanhempien yhteinen leikkihetki, joka tapahtuu koulutetun ohjaajan valvomana puhtaassa ja lämmitetyssä vedessä. Vauvauinnin tavoitteena on tehdä lapsesta veden ystävä.

Vauvauinnin voi aloittaa 3–12 kk:n iässä. Tällöin lapsen valveillaoloaika on tarpeeksi pitkä ja lapsi jaksaa liikkua enemmän. Lapsen tulee painaa vähintään 5 kg pysyäkseen lämpimänä 32-asteisessa vedessä. Keskosten ja erityislasten tulee saada lääkäriltä lupa vauvauinnin aloittamiseen. Uintiaika on 30 minuuttia. Vauvauintiin voi vauvan lisäksi osallistua kaksi aikuista. Vauvauinnin ryhmäkoko on maksimissaan 8 perhettä. Vauvauinnista on tarjolla alkeisryhmä ja jatkoryhmä 8×30 min.

Kurssin hinta 165,00€ (2 aikuista + lapsi). Kaksosperheille 196,00€ (2 aikuista+ 2 lasta).

Seuraavat vauvauinti ryhmät aloittaa 3.5.2025

Vauvauintien kokoontumispäivät:
TOUKOKUU
La 3.5. 
La 10.5. 
La 17.5.
La 24.5.
SYYSKUU
La 6.9.
La 13.9.
La 20.9.
La 27.9.

Ilmoittautuminen ryhmiin alkaa ma 17.3.2025 klo 12.00 ja päättyy to 17.4.2025 klo 12.00.

Vauvauinnin alkeisryhmä klo 10:00-10:30

Aloittavat vauvat, lapsen ikä 3-12kk

Ilmoittaudu tästä alkeisryhmään https://link.webropolsurveys.com/EP/458118CEC2635650

Vauvauinnin jatkoryhmä klo 10:30-11:00

Vauvauinnin jatkoryhmään voi siirtyä alkeisryhmästä. Jatkoryhmässä lapsen tulee olla iältään noin 5-12 kk. Jatkoryhmän tavoitteena on mm. tukea lapsen kehitystä ja kasvua, saada lapsi nauttimaan vedessä olosta ja tuottaa perheelle iloa ja virkistystä.

Ilmoittaudu tästä jatkoryhmään https://link.webropolsurveys.com/EP/0B59781B9F154BE0

Perheuintiin voi siirtyä vauvauinnista, mutta lapsen aikaisempi uintiharrastus ei ole välttämätön. Lapsen tulee olla iältään noin 1–3-vuotiaita.

Perheuinnissa uintiharjoitteita annetaan lapselle hänen kehitystasonsa huomioiden. Perheuinnin tavoitteena on mm. tukea lapsen kehitystä ja kasvua, saada lapsi nauttimaan vedessä olosta ja tuottaa perheelle iloa ja virkistystä. Perheuinnin ryhmäkoko 8 perhettä. Kesto: 8×30 minuuttia.

Seuraava perheuinti ryhmä aloittaa 3.5.2025

Perheuinnin kokoontumispäivät:
TOUKOKUU
La 3.5. klo 11.00-11.30
La 10.5. klo 11.00-11.30
La 17.5. klo 11.00-11.30
La 24.5. klo 11.00-11.30
SYYSKUU
La 6.9. klo 11.00-11.30
La 13.9. klo 11.00-11.30
La 20.9. klo 11.00-11.30
La 27.9. klo 11.00-11.30

Ilmoittautuminen ryhmään alkaa ma 17.3.2025 klo 12.00 ja päättyy to 17.4.2025 klo 12.00.

Kurssin hinta 165,00€ (2 aikuista + lapsi). Kaksosperheille 196,00€ (2 aikuista+ 2 lasta).

Ilmoittaudu perheuintiin tästä https://link.webropolsurveys.com/EP/D56BA90EC2064E85

4-7 vuotiaat lapset

Vesipeuhula on suunnattu 4–5-vuotiaille lapsille, jotka pärjäävät ryhmässä ilman huoltajaa. Vesipeuhulan tavoitteena on antaa lapselle valmiudet uinnin oppimiselle ja mukavia yhteisiä leikkituokioita muiden lasten kanssa. Vesipeuhuloissa leikitään, totuttaudutaan veteen, hyväksytään vesiroiskeet kasvoilla, puhalletaan kuplia ja kastaudutaan. Vesipeuhulan ryhmän koko on 8 lasta. Kesto: 5×40 minuuttia.

Vesipeuhulan kokoontumispäivät:
Ma 9.6. klo 9.00-9.40
Ti 10.6. klo 9.00-9.40
Ke 11.6. klo 9.00-9.40
To 12.6. klo 9.00-9.40
Pe 13.6. klo 9.00-9.40

Hinta 34,00 € (hinta sisältää uimahallimaksun)

Ilmoittautuminen alkaa ma 5.5. klo 12.00 ja päättyy ma 26.5. klo 12.00

Ilmoittaudu tästä vesipeuhulaan https://link.webropolsurveys.com/EP/9B6C34AB863853B6

Alkeisuimakoulu on suunnattu uimataidottomille 5–6-vuotiaille, jotka osaavat toimia ryhmässä ohjaajan ohjeiden mukaisesti. Uimakoulussa totutellaan veteen sekä harjoitellaan hengityksen hallintaa, kellumaan, sukeltamaan, liukumaan ja liittämään potkuja liukuun. Tavoitteena on veden pelon voittaminen ja että lapsi oppii painautumaan itsenäisesti veden alle sekä oppii kellumaan ja liukumaan. Opetuksessa on paljon pelejä ja leikkejä. Ryhmän koko on 8 lasta. Kesto: 5×45 minuuttia.

Alkeisuimakoulun kokoontumispäivät:
Ma 9.6. klo 9.45-10.30
Ti 10.6. klo 9.45-10.30
Ke 11.6. klo 9.45-10.30
To 12.6. klo 9.45-10.30
Pe 13.6. klo 9.45-10.30

Hinta 34,00 € (hinta sisältää uimahallimaksun)

Ilmoittautuminen alkaa ma 5.5. klo 12.00 ja päättyy ma 26.5. klo 12.00

Ilmoittaudu tästä alkeisuimakouluun https://link.webropolsurveys.com/EP/0625CF189B1EF7AA

Jatkouimakoulu on suunnattu 6–7-vuotiaille lapsille, jotka osaavat sukeltaa ja kellua. Uimakoulussa harjoitellaan liukumista, myyrää ja alkeisselkäuintia. Tavoitteena on, että lapsi oppii uimaan vähintään 10 metriä vapaalla tyylillä. Opetus on hyvin leikinomaista. Ryhmän koko on 8 lasta. Kesto: 5×45 minuuttia. Lasten uimakouluja järjestetään pääsääntöisesti vain koulujen loma-aikoina.

Ilmoittautuminen alkaa ma 5.5. klo 12.00 ja päättyy ma 26.5. klo 12.00

Kesäkuun 2025 uimakoulujen kokoontumispäivät:

Ryhmä 1. Viikko 23
Ma 2.6. klo 17.00-17.45
Ti 3.6. klo 17.00-17.45
Ke 4.6. klo 17.00-17.45
To 5.6. klo 17.00-17.45
Pe 6.6. klo 17.00-17.45

Ilmoittaudu tästä ryhmään 1. https://link.webropolsurveys.com/EP/F861D2D1532620C5

Ryhmä 2. Viikko 24
Ma 9.6. klo 10.45-11.30
Ti 10.6. klo 10.45-11.30
Ke 11.6. klo 10.45-11.30
To 12.6. klo 10.45-11.30
Pe 13.6. klo 10.45-11.30

Ilmoittaudu tästä ryhmään 2. https://link.webropolsurveys.com/EP/397CF0CB3351FF4B

Hinta 34,00 €, hinta sisältää uimahallimaksun ja alv

Yli 8 vuotiaat lapset ja nuoret

Tekniikkauimakoulu on suunnattu 8 -12-vuotiaille, jotka osaavat uida vähintään 10 metriä vapaalla tyylillä. Uimakoulussa opetellaan eri uintilajien tekniikoita ja monipuolisia vedessä liikkumisen taitoja, kuten myyrää, alkeisselkäuintia, kroolia, selkäkroolia, sukelluksia ja hyppyjä. Ryhmässä edetään yksilöllisen tason mukaan. Tavoitteena on oppia 25 -100 metrin uimataito. Ryhmän koko on 8 lasta. Kesto: 5 x 45 minuuttia. Lasten uimakouluja järjestetään pääsääntöisesti vain koulujen loma-aikoina.

Seuraava tekniikkauimakoulu:

Viikko 23
Ma 2.6. klo 15.00-15.45
Ti 3.6. klo 15.00-15.45
Ke 4.6. klo 15.00-15.45
To 5.6. klo 15.00-15.45
Pe 6.6. klo 15.00-15.45

Ilmoittautuminen alkaa ma 5.5. klo 12.00 ja päättyy ma 26.5. klo 12.00

Ilmoittaudu tästä tekniikkauimakouluun https://link.webropolsurveys.com/EP/D9E6FA86C4A2A93A


Hinta 34,00 €, hinta sisältää uimahallimaksun

Tekniikkauimakoulu 2 on suunnattu 9–12-vuotiaille, jotka osaavat uida vähintään 25 metriä vapaalla tyylillä. Uimakoulussa lisätään kestävyyttä kuntouintialtaassa, hiotaan kroolia, selkäkroolia ja opetellaan rintauintia sekä käännöksiä. Tavoitteena on 100 metrin uimataito. Ryhmän koko on 8 lasta. Kesto: 5×60 minuuttia. Lasten uimakouluja järjestetään pääsääntöisesti vain koulujen loma-aikoina.

Seuraava tekniikkauimakoulu 2:

Viikko 23
Ma 2.6. klo 16.00-16.45
Ti 3.6. klo 16.00-16.45
Ke 4.6. klo 16.00-16.45
To 5.6. klo 16.00-16.45
Pe 6.6. klo 16.00-16.45

Ilmoittautuminen alkaa ma 5.5. klo 12.00 ja päättyy ma 26.5. klo 12.00

Ilmoittaudu tästä tekniikkauimakoulu 2:seen https://link.webropolsurveys.com/EP/A357754909ADC083

Hinta 34,00 €

Ilmoittautuminen on päättynyt!

Lauantaisin 22.2.-15.3.2025, 4 kokoontumiskertaa.

Kello 15:30-16:30

Ilmoittautuminen aukeaa 3.2.2025 kello 12 ja sulkeutuu 16.2.2025 kello 18

Vesipelastuskerho on tarkoitettu 10–13-vuotiaille lapsille, jotka ovat kiinnostuneita vesipelastuksesta.

Kerhossa harjoitellaan vesipelastustaitoja, joita ovat esimerkiksi pelastushyppy, sukeltaminen, pelastusuinti, vedestä nostamista ja pelastusvälineiden käyttöä. Myös ensiaputaitoja käydään kurssilla läpi.

Tiedätkö mitä H-RAP tarkoittaa? Se selviää vesipelastuskurssilla.

Ryhmän koko 10 hlö

Paikka: Lintharjun Liikuntakeskus, uimahalli

Hinta: 27.50€

Ilmoittautuminen on päättynyt!

Lauantaisin 22.2.-15.3.2025, 4 kokoontumiskertaa

Kello 14:30-15:30

Ilmoittautuminen aukeaa 3.2.2025 kello 12 ja sulkeutuu 16.2.2025 kello 18

Kerho on suunnattu 8–12-vuotiaille.

Kerhossa pelataan erilaisia vesipelejä, uidaan ja opetellaan uusia taitoja vedessä.

Ryhmän koko 10 hlö

Paikka: Lintharjun Liikuntakeskus, uimahalli

Hinta 27.50€

Peruskurssi on suunnattu yli 13-vuotiaille nuorille ja aikuisille, jotka haluavat oppia ja opetella uimaan rennosti veteen luottaen. Kurssilla harjoitellaan veteen totuttautumista, veden vastusta, painautumista pinnan alle, hengitysharjoituksia, kellumista, liukumista, myyrää ja alkeisselkää. Ryhmän koko 8 aikuista. Kesto: 5×60 minuuttia.

Seuraava peruskurssi:

Muita toimintoja lapsille

Perheliikunta 2025

Ilmoittautuminen kevään 2025 ryhmiin alkaa 3.2. klo 12.00! Perheliikunta on liikuntaa, jota koko perhe- ja lähipiiri voivat harrastaa yhdessä.

Lue tästä lisätietoja

Yksityistunnit sopivat kaiken ikäisille lapsille, joiden on vaikeaa oppia ryhmässä, tai aikuiselle, joka haluaa kehittyä uimisessa tai tietyssä uintitekniikassa. Yksilöohjausta on saatavilla myös muihin lajeihin kuin uintiin, kuten hiihtoon ja salitreenaamiseen.

Yksityisopetuksessa saavutat tavoitteita nopeasti. Se on nopein ja tehokkain keino uinnin oppimiseen, uintitekniikan parantamiseen tai uuden uintilajin opetteluun. Tästä voit saada myös hyvän startin uuden harrastuksen aloittamiseen.

Ota rohkeasti yhteyttä, niin sovitaan tunti toiveiden ja tavoitteiden mukaisesti.

Yksityisopetus 1 x 60min 32,00€

Voit jättää yhteydenottopyynnön yksilöohjaukseen tästä linkistä https://link.webropolsurveys.com/S/B7F07563AAEFA5F6

Lisätietoja antaa

Päivi Heiskanen
liikunnanohjaaja
Ella Paananen
liikunnanohjaaja

Etkö löytänyt etsimääsi? Hae sivustolta