Ryhmäliikunta ja kurssit

Liikuntapalvelut järjestää ryhmäliikuntatunteja monipuolisesti niin sisällä kuin ulkonakin. Sisälajit järjestetään pääsääntöisesti liikuntakeskuksella, mutta osa soveltavan liikunnan ryhmistä hyödyntää myös muita kunnan liikuntatiloja.
Kurssit
Jätä rohkeasti alta löytyviin yhteystietoihin myös toiveita, mikäli alta ei löydy sinulle sopivaa ryhmää tai lajia. Pyrimme järjestämään erilaisia kursseja pitkin kautta asiakkaiden toiveiden mukaan.
Tekniikkakurssi on suunnattu aikuisille, joiden uimataito on vähintään 25 metriä kuntouintialtaassa. Kurssilla harjoitellaan oikeaa ja rentoa uintiasentoa, hengitystekniikkaa sekä vapaa- ja rintauinnin tekniikoita. Tavoitteena on oppia mahdollisimman sujuva, taloudellinen sekä tehokas uimataito. Ryhmän koko 10 aikuista. Kesto: 4×60 minuuttia.
Hinta 38,40 € + uimahallimaksu. Ranneke ostettava ennakkoon!
Seuraava aikuisten uintitekniikkakurssi: 31.10.2026 alkaen
Kokoontumiskerrat
La 31.10. klo 11-12
La 14.11. klo 11-12
La 28.11. klo 11-12
La 12.12. klo 11-12
Aiheina rinta ja krooli uinti.
Ilmoittautuminen on päättynyt!
Ei käynnissä olevaa ryhmää tai ilmoittautumista!
Kurssilla harjoitellaan kelluntoja, hengitystekniikkaa ja uinti tekniikoiden alkeita (vapaa-, selkä- ja rintauinti). Kurssi ei vaadi uimataitoa. Ryhmän koko 8 aikuista. Kesto 5x60min.
Hinta 48,00 € + uimahallimaksu
Ei käynnissä olevaa ryhmää tai ilmoittautumista!
Treeniryhmä on suunnattu aikuisille, joilla uintitekniikat ovat hallussa ja uimataito on vähintään 200 metriä kuntouintialtaassa. Kurssilla keskitytään matkauintiin ja samalla hiotaan vapaa-, rinta- ja selkäuinnin tekniikoita sekä käännöksiä ryhmäläisten tarpeiden ja toiveiden mukaan.
Ryhmä kokoontuu kuntouintialtaassa
Ryhmän koko on maksimissaan 8 aikuista ja kesto on 4×60 minuuttia.
Hinta on 38,00 € + uimahallimaksu.
Ei käynnissä olevaa ryhmää tai ilmoittautumista!
Hiihdon tekniikankursseilla opetellaan parempaa tekniikkaa niin perinteisen kuin vapaan tyyleissä. Mukaan voit ilmoittautua, mikäli haaveilet hiihtämisen aloittamisesta tai paremmasta tekniikasta jo alkaneelle harrastukselle.
Ryhmään mahtuu 10 ensimmäistä ilmoittautunutta. Kurssin pakkasraja on -15 astetta. Mikäli tunti joudutaan perumaan, ilmoitetaan siitä saman päivän aamuna puhelimitse viestillä.
Mukaan tarvitset omat hiihtovarusteet, säänmukaisen pukeutumisen, sekä juomapullon
Hinta 9,00 €/ krt
KAUSI 2026-2027 ryhmäliikuntatunnit
Liikuntapalvelut järjestää erilaisia ryhmäliikuntatunteja tavoitteellisesti liikkuville sekä kuntoa ylläpitäville liikunnan harrastajille. Tule mukaan ja hio eri lajien tekniikat kuntoon liikunta-alan ammattilaisten ohjauksessa.
Kausi 2026-2027
Ilmoittautuminen kauden 2026-2027 liikuntaryhmiin on päättynyt!
- Syyskausi 7.9.-18.12.2026
Ilmoittautuminen kausiryhmiin järjestetään aina elokuun puolivälissä.
Ti 17.00-17.30 Vesijumppa
Tämä jumppa on suunnattu nuorille- ja työikäisille aikuisille. Tehokas ja monipuolinen vesijumppa, jossa vaihteleva teema. Jumpassa nostetaan sykettä ja vahvistetaan kehoa vedenvastusta ja erilasia välineitä hyödyntäen.
Mukaan mahtuu 25 ensimmäisenä ilmoittautunutta
Kausimaksu 38,00 € + uimahallimaksu.
Ke 12.00-12.45 Tanssillinen musiikkiliikunta 8 kerran kurssi
tunneilla pidetään hauskaa ja samalla kunto kohoaa itsestään. Tunneilla harjoitellaan yksinkertaisia askelsarjoja eri tanssityyleistä. Tunnin taso on helppo, joten jokainen varmasti pysyy mukana ja aiempaa tanssitaustaa ei tarvitse olla.
Ohjaajana Ella Paananen. Tunti pidetään Wanhalla lukiolla.
Kokoontumiskerrat
9.9.
16.9.
23.9.
30.9.
7.10.
21.10.
28.10.
4.11.
Ke 16.15-17.30 Liikuntaneuvonnan kuntosaliryhmä
Tämä ryhmä on suunnattu liikuntaneuvonnan uusille ja vanhoille asiakkaille. Ryhmään mahtuu 18 ensimmäistä.
Kausimaksu 38,00 € + kuntosalimaksu.
Soveltava liikunta
Soveltava liikunta tarkoittaa liikuntaa, joka suunnitellaan ja toteutetaan osallistujien toimintakyky huomioiden. Soveltava liikunta tukee liikuntaan osallistumista silloin, kun henkilöllä on haasteita osallistua yleisesti tarjolla olevaan liikuntaan. Soveltava liikunta on tarkoitettu henkilöille, joilla on esimerkiksi:
- vamma
- pitkäaikaissairaus
- heikentynyt toimintakyky
- sosiaalisia haasteita
- yli 65-vuoden ikä ja selvästi heikentynyt toimintakyky
Soveltavan liikunnan kuntosaliryhmät on suunniteltu kierto- tai pariharjoitteluna, jonka tarkoituksena on lisätä ja ylläpitää voimaa ja lihasmassaa.
*Jos olet innostunut käymään 2 kertaa viikossa kuntosalilla harjoittelemassa, niin ilmoittaudu *-merkittyihin ryhmiin.
*Ma 8.15-9.30 ja to 9.45-11.00
Monipuolista lihaskuntoa vahvistavaa kiertoharjoittelua kuntosalilaitteilla sekä oman kehon painolla 2 kertaa viikossa. Mukaan pääsee 18 ensin ilmoittautunutta.
Ma 9.45-11.00
Koko keholle monipuolista ja tehokasta lihaskuntoharjoittelua kuntosalilaitteilla ja kehonpainolla. Mukaan mahtuu 18 ensin ilmoittautunutta.
Ti 15.30-16.45
Tässä ryhmässä on pääosin hyvä kuntoista porukkaa voi laatia myös vaativan radan tykkäävät touhuta kunnolla. Mukaan mahtuu 20 ensimmäistä ilmoittanutta ota ryhmään.
*To 9.45-11.00*
Kuntosali kts. maanantai.
Pe 9.45-11.00
Koko keholle monipuolista ja tehokasta lihaskuntoharjoittelua kuntosalilaitteilla ja kehonpainolla. Mukaan mahtuu 18 ensin ilmoittautunutta.
Soveltavan liikunnan vesiliikuntaryhmissä on tarjolla perinteistä vesikuntopiiriä, joissa jumpataan niin ilman välineitä kun välineiden kanssa.
Ryhmiä on kohdennettu, M15-, M16-, M17- ja TULE-ryhmille sekä erityisuimakortin omistajille. Lisäksi on soveltavan liikunnan avoimia ryhmiä järjestetään pitkäaikaissairaille ja muille henkilöille, joiden toimintakyky on heikentynyt.
Ma 12.00-12.30 Vesijumppa erityisrannekkeellisille
Mukaan otetaan 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta.
HUOM! edellyttää voimassa olevan erityisuimahallirannekkeen
Ma 15.00-15.30
Perinteistä vesijumppaa, jokainen saa helposti tehtyä itselleen sopivan tehokkaan jumpan. Teemaa vaihdellen ilman välineitä ja välineiden kanssa. Mukaan otetaan 25 ensimmäiseksi ilmoittautunutta.
To 12.00-12.30 Vesijumppa erityiskorttilaisille
Mukaan otetaan 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta.
HUOM! edellyttää voimassa olevan erityisuimahallirannekkeen
Pe 12.00-12.30 nivelrikkoisille
vesijumppa heille, joilla on M15, M16, M17 nivelrikko tunnus.
Mukaan otetaan 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta.
Ti 14.00-15.00 Pelipoppoo
Pallopelejä kelin mukaan ulkona tai sisällä. Mukaan mahtuu 12 ensin ilmoittautunutta – Lintharjun Liikuntakeskus
Ke 8.30-9.15 Kuntojumppa
Kuntojumppa pitää sisällään liikuntasalissa tapahtuvaa perusjumppaa välineillä ja ilman. Mukaan mahtuu 15 ensimmäistä, Vanha lukio.
Ke 12.00-12.45 Tanssillinen musiikkiliikunta 8 kerran kurssi
tunneilla pidetään hauskaa ja samalla kunto kohoaa itsestään. Tunneilla harjoitellaan yksinkertaisia askelsarjoja eri tanssityyleistä. Tunnin taso on helppo, joten jokainen varmasti pysyy mukana ja aiempaa tanssitaustaa ei tarvitse olla.
Ohjaajana Ella Paananen. Tunti pidetään Wanhalla lukiolla.
Kausimaksu 18,00 €
Kokoontumiskerrat
9.9.
16.9.
23.9.
30.9.
7.10.
21.10.
28.10.
4.11.
Pe 8.30-9.15 Hyvinvointia koko keholle
Mukaan mahtuu 15 ensimmäistä. Vanha lukio
Soveltavan liikunnan vastuuhenkilö
Anna-Mari Paananen
erityisliikunnanohjaaja
Muut yhteydenotot
Valvomo Uimahalli
uinninvalvojat