Siirry sisältöön
Tourism - Visit Suonenjoki

Nuorten ohjaus- ja palveluverkoston tehtävänä on

  • koota tietoja nuorten kasvu- ja elinoloista sekä arvioida niiden pohjalta nuorten tilannetta paikallisen päätöksenteon ja suunnitelmien tueksi;
  • edistää nuorille suunnattujen palvelujen yhteensovittamista ja vaikuttavuutta tavoitteena palvelujen riittävyys, laadukkuus ja saavutettavuus;
  • suunnitella ja tehostaa yhteisiä menettelytapoja nuorten palveluihin ohjautumiseksi ja tarvittaessa palvelusta toiseen siirtymiseksi;
  • edistää nuorten palveluiden järjestämiseen liittyvän tietojen vaihdon sujuvuutta suunnittelemalla yhteisiä menettelytapoja viranomaisten kesken.

Verkosto ei käsittele yksittäistä nuorta koskevia asioita. Sen asialistalla ovat mm. nuorten peruskoulusta toiselle asteelle ja työelämään siirtyminen, palvelujen kartoittaminen ja laadun kehitys.

Suonenjoen ohjaus ja palveluverkosto on toiminut kesäkuusta 2011 alkaen. Suonenjoen kaupungin hallitus on valinnut edustajat kyseiseen ryhmään. Ohjaus- ja palveluverkosto kokoontuu neljä kertaa vuodessa.

Nuorten ohjaus- ja palveluverkoston jäsenet

Niina Miilunpohja, vapaa-aikakoordinaattori, puheenjohtaja
Mirja Hyvönen, etsivä nuorisotyöntekijä, sihteeri
Karoliina Sinkkilä, palveluohjaaja
Johanna Vasiljev, OPO
Tarja Toivanen, toimintaterapeutti
Tea Adeleo, srk:n edustaja
Eveliina Huttunen, nuorten paja
Sinikka Bolander, TE-toimisto
Juha Huttunen, kaupunginhallituksen edustaja

Yhteydenotot

Niina Miilunpohja
vapaa-aikakoordinaattori
Etkö löytänyt etsimääsi? Hae sivustolta