Siirry sisältöön
Anna palautetta

Kirjaston omien aineistojen käyttö, lainaus ja varaaminen sekä tähän liittyvä ohjaus ja neuvonta on maksutonta. Kaukolainoista, tulosteista ja kopioista peritään sen sijaan maksua.

Lainan voi uusia enintään viisi kertaa, jos siitä ei ole varausta. Myöhässä olevien lainojen myöhästymismaksut kartuttavat velkasaldoa lainojen palautukseen tai uusimiseen asti.

Asiakas voi halutessaan käyttää kirjastokortin rinnalla lainauskorttina viivakoodillista ajokorttiaan, henkilökorttiaan tai Kela-korttiaan, jolloin kirjastokorttia ei välttämättä tarvitse pitää mukana. Kirjastossa asioidessaan voi pyytää toisen kortin aktivointia asiakaspalvelusta. Automaatilla lainattaessa tarvitaan kortin lisäksi PIN-koodi, jonka saa halutessaan asiakaspalvelusta. Nimen- ja osoitteenmuutoksista ja kirjastokortin katoamisesta on välittömästi ilmoitettava kirjastoon.

Suonenjoen kirjaston ja muiden Rutakko-kimpan kirjastojen kokoelmassa olevasta tai tilatusta aineistosta voi tehdä varauksen. Varaaminen on maksutonta, mutta noutamatta jätetystä varauksesta peritään maksu.

Lainojen palauttaminen

Kirjaston lainat voi palauttaa kirjaston aukioloaikana asiakaspalvelun pöydälle tai aulatilassa olevalla palautusautomaatilla. Kirjaston omatoimiaikana lainat palautetaan aulan palautusautomaatilla.
Kun kirjasto on suljettu, kirja- ja lehtilainat voi tarvittaessa palauttaa omalla vastuulla palautusluukusta kirjaston pääoven yhteydessä. Levyjä ei suositella palautettavaksi luukun kautta rikkoutumisvaaran vuoksi. Valitettavasti kaikki aineisto ei mahdu palautusluukun läpi.
Palautusluukun kautta palautetut lainat käsitellään kirjaston seuraavana aukiolopäivänä. Mahdolliset myöhästymismaksut kartuttavat lainaajan velkasaldoa siihen asti. Yli 10 € maksut aiheuttavat automaattisesti lainauskiellon. Lainaoikeuden saa takaisin lyhentämällä saldoa alle kymmeneen euroon.

Kirjastokortin ja henkilökohtaisen PIN-koodin voit hankkia kirjaston asiakaspalvelusta täyttämällä kirjastokorttihakemuksen. Kun haet korttia, ota mukaan henkilöllisyystodistus (passi, ajokortti tai Kela-kortti). Mikäli kortin hakija on alle 15-vuotias, tarvitaan hakemusta varten huoltajan henkilötiedot ja suostumus. Myös lapsen henkilöllisyystodistus täytyy esittää. Kortin saamiseksi ei ole ikärajaa.

Etkö löytänyt etsimääsi? Hae sivustolta