Siirry sisältöön

Kansalaisopisto – Sinua varten

Kansalaisopisto on yleissivistävä aikuisoppilaitos, jonka kurssit on tarkoitettu pääasiassa 16 vuotta täyttäneille. Tätä nuoremmatkin ovat tervetulleita opistoon lasten ja nuorten kursseille sekä aikuisten ja lasten yhteisille kursseille. Ikäsuositus on mainittu näiden kurssien kohdalla, perhekursseille lapsi voi tulla mukaan vanhemman harkinnan mukaan.

Oppitunti

Oppitunnin pituus on 45 minuuttia, ellei toisin mainita. Musiikin yksilöopetuksessa oppitunnin kesto noin 20 tai 30 minuuttia ja Suonenjoen yksinlaulussa yleensä 45 minuuttia joka toinen viikko. Lukukauden aikana voidaan perua yksi opetuskerta ilman opetuksen korvaamista.

Osaamisperusteiset kurssit

Vapaan sivistystyön opintoja on mahdollisuus 1.8.2021 alkaen viedä kansalliseen
KOSKI-tietovarantoon, joka on Opetushallituksen ylläpitämä koulutuksen opintosuoritus- ja tutkintotietoja sisältävä valtakunnallinen tietovaranto.
Opintojen tietovarantoon viemisen edellytyksenä on, että opinto on kuvattu osaamisperusteisesti, mitoitettu ja arvioitu. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kullekin tietovarantoon vietävälle opinnolle on määritelty osaamistavoitteet, joiden pohjalta opiskelijan opintosuorituksen arviointi tapahtuu. Opintojen vienti Koskeen perustuu opiskelijan suostumukseen.

Lukuvuonna 2025-26 opistomme järjestää osaamisperusteisia kursseja sekä muutama Kapos-kurssi. Lisätietoja asiasta kurssin alussa ko. kurssin opettajalta ja suunnittelijaopettajiltamme sekä rehtorilta.

Lukuvuosi 2025–2026

Syyskausi käynnistyy viikolla 37 ja kestää pääsääntöisesti 11 opetusviikkoa.
Kevätkausi alkaa viikolla 2 ja kestää pääsääntöisesti 12 opetusviikkoa.
Lyhytkurssit alkavat ja päättyvät opinto-oppaassa ilmoitetun mukaisesti.

Opetusta ei pääsääntöisesti järjestetä näinä loma-aikoina:
Syysloma 13.–19.10.2025
Joulutauko 1.12.2025–6.1.2026
Talviloma 2.3.–8.3.2026

Opintoneuvonta

Kun sinulla on opiston kursseja koskevia kysymyksiä tai toiveita, ota yhteys ainealueiden suunnitteleviin opettajiin. He auttavat sinua löytämään itsellesi sopivan tasoisen kurssin.

Todistukset

Säännöllisesti opetukseen osallistunut opiskelija voi saada opinnoistaan todistuksen. Pyydä todistus opiston toimistosta. Todistuksen hinta on 10 € saman vuoden kursseista ja 15 € sitä vanhemmista suorituksista. Yli 10 vuotta vanhemmista suorituksista emme anna todistusta.

Tapaturmavakuutus

Opistolla on tapaturmavakuutus opiskelijoiden varalle kurssilla tapahtuvien tapaturmien osalta. Olethan heti yhteydessä opettajaan tapahtuman todentamiseksi.

Palaute

Opisto kerää jatkuvasti palautetta toiminnastaan. Kaikenlainen palaute ja uudet kurssi-ideat ovat tervetulleita. Voit antaa palautteen joko suoraan opettajalle, opiston toimistoon tai sähköpostitse tästä

Tiedotus

Opisto tiedottaa kotisivullaan, sosiaalisessa mediassa sekä paikallislehdissä.

Kursseja koskevista muutoksista tiedotamme opiskelijoita henkilökohtaisesti ryhmätekstiviestillä. Huolehdithan siitä, että opistolla on tiedossa aina oikea, käytössä oleva matkapuhelinnumero, johon kurssimuutokset voidaan ilmoittaa. Pidä myös sähköposti- ja osoitetietosi ajan tasalla tiedottamisen helpottamiseksi!

Kurssitiedoissa käytetyt lyhenteet

sl = syyslukukausi
kl = kevätlukukausi
ilm. = ilmoittautuminen
jtv = joka toinen viikko

Etkö löytänyt etsimääsi? Hae sivustolta