Siirry sisältöön
Tourism - Visit Suonenjoki

Maaliskuun blogi

KEVÄTTÄ ILMASSA

”If a cluttered desk is a sign of a cluttered mind, of what, then, is an empty desk a sign?”, on kuuluisa ja kipakka vastakysymys, jonka Albert Einsteinin kerrotaan esittäneen niille, jotka kommentoivat moittivaan sävyyn tämän sotkuista työpöytää. Hänestä muistiinpanot ja muu sotku vain kertoivat siitä, että ihmisellä on paljon tekemistä ja useita asioita pyöriteltävänä mielessä yhtä aikaa, ei siitä, että kyseisellä työntekijällä olisi huono siisteyskäsitys ja organisointikyky.

Kyllä, tunnistan ilmiön. Vaikka sinänsä pidän järjestyksestä ja siisteydestä, työpöytä on itsellänikin usein enemmän tai vähemmän sotkuinen. Papereita ja post-it -lappuja on limittäin ja lomittain, pinoissa ja kasoissa, ja vain itse saan muistiinpanoistani jotain selkoa. Itse olen hallitun kaaokseni keskellä täysin tyytyväinen, vaikka ulkopuolisen silmiin saattaa vaikuttaa siltä, että paperipinoistani on logiikka kaukana.

Saan myös kiinni vertauskuvasta, eli että ihmisellä, jonka työ koostuu isosta määrästä pientä silppua, sekä työpöydän ulkoinen habitus että päänsisäinen sotku saattavat hyvinkin muistuttaa toisiaan. Näin käy usein silloin, kun pientä yksityiskohtaa ja muistettavaa kertyy yksinkertaisesti liikaa. Itselläni ainakin on tuollaisten kiirehuippujen aikana aivan pakko turvautua myös ns. ulkoisiin kovalevyihin, kun pään oma kovalevy alkaa kuormittua liikaa. Meillä kurssisuunnittelu on juuri sellaista pienten yksityiskohtien kanssa painiskelemista, ja yhtä aikaa täytyy pitää mielessä paljon asioita.

Kurssisuunnitteluprosessia voisi kuvata vaikka seuraavasti: Meille tulee kurssitoiveita. Ensin aletaan kartoittaa, mitkä kurssit mahtuvat tuntikehykseen. Sitten mietitään, onko meillä jo valmiiksi tiedossa opettajaa suunniteltavalle kurssille. Ellei, sitten selvitetään, olisiko opettajaa löytymässä. Mitäs muuta? Milloin kyseinen opettaja on käytettävissä, mistä vapaana olevat tilat? Ovatko tilat tarkoituksenmukaiset vai etsitäänkö tilaa muualta? Viikonpäivä? Kelloaika? Onko muuta kenties samalle kohderyhmälle olevaa tarjontaa päällekkäin? Jos on, mihin ajankohtaan tätä uutta kurssia voisi siirtää, vai voiko? Kun nämä perusraamit ovat selvillä, mietitään vielä kurssille sopiva sisältö, laajuus, mahdolliset väline- tai tarvikehankinnat, hinta jne. Luodaan kurssi hallinto-ohjelmaamme ja aletaan suunnitella seuraavaa kurssia.

Kuulostaa ehkä yksinkertaiselta, mutta kun kursseja suunnitellaan yhteensä satoja, alkaa usein tuo päällekkäisyys tuottaa helposti ongelmia. Jossain vaiheessa sitä huomaa, että on buukkaamassa joko samaa opettajaa monelle kurssille yhtä aikaa, useaa kurssia samaan tilaan päällekkäin, liikaa tarjontaa samalle viikonpäivälle tai vähintäänkin liikaa tarjontaa samalle kohderyhmälle samalle ajankohdalle. Sitten muutetaan, vekslataan ja veivataan. Jos tämän siirtäisi tähän? Eikun ei se sovi opettajalle. No entäpä tämä puolestaan eri illalle? Ei onnistu, sit menee liikaa kieliä päällekkäin. Tai samalle illalle mutta aloitusaikaa muuttaisi; auttaisiko se? Eikun tilat menee sitten päällekkäin, höh. No mietitäänpäs taas.

Moni kansalaisopistokenttää tuntematon kuvittelee, että kevään edetessä ja opetuskauden päättyessä opistojen vakihenkilöstölle koittavat leppoisat ajat. Oikeasti tilanne on päinvastainen. Siitä ne kiireet vasta alkavat, kun lyhyessä ajassa suunnitellaan koko seuraavan kauden toiminta, minkä lisäksi luodaan ja tarkistetaan opinto-ohjelma nettiversioksi ja valmistetaan painettavaan opinto-oppaaseen tuleva aineisto painotalosta tulleeseen deadlineen mennessä. Yleistä on, että jossain vaiheessa iskee epätoivo ja tulee tunne, että ei me ehditä millään; kokonaisuus on liiaksi kesken! Päivät pitenevät ja hommia paiskitaan urakkaluonteisesti, ja hiljaisesti toivotaan, ettei enää tässä vaiheessa ilmenisi mitään, mikä kaataisi koko korttitalon. Vaikka itselläni tuo post-it -lappujen armada on aina työpöydälläni, aika monella muullakin opistoissa kurssisuunnittelua tekevällä niitä löytyy vino pino suunnittelun ollessa kuumimmillaan. Kaikille tällainen paineinen hässäkkä ei sovi (”ihan vatsahaavahommaa”, totesi yksi alaa vaihtanut), mutta ai miten ihana tunne onkaan siinä vaiheessa, kun saa siivottua työpöytäänsä muistilappu kerrallaan, kunnes se kesäloman alkaessa on oikeasti siisti! Silloin kyllä ainakin itselläni Einsteinin tokaisun mukaisesti tyhjiä ovat sekä työpöytä että pää, sen verran rankka urakka on juuri saatu valmiiksi.

Kirjoittaja on Sisä-Savon kansalaisopiston suunnittelijaopettaja, joka on juuri aloittelemassa kevään kurssisuunnittelu-urakkaansa.

Vs. rehtori Markus Hyytinen

Kevät huutaa yleisön paikalle!

Pääosa Sisä-Savon kansalaisopiston yleisötapahtumista on antanut odottaa itseään. Tänä keväänä teatteriesitykset, kevätnäyttelyt ja kevätkonsertit palaavat taas ohjelmistoon. Huhtikuun alussa niin lapset, nuoret kuin varttuneempikin opiston kurssilainen saa taas ilahduttaa meitä kaikkia. Onneksi kaikki ei ole yleisötapahtumienkaan osalta ollut kiinni. Viime syksynä Sorsakosken soittokunta piti 150-juhlavuotiskonsertinsa ja useampi opiston kuoroista juhli tasavuosiaan yleisökonsertissa.

Sisä-Savon kansalaisopiston toimialueella asuu noin 23 000 ihmistä. Opisto järjesti viime vuonna kaikkiaan noin 700 eri kurssia. Netto-opiskelijamäärä kursseilla oli noin 3 100 ja kaikkiaan osallistujia kursseilla oli noin 6 500. Keskimäärin siis kansalaisopiston kurssilainen osallistuu noin kahdelle kurssille lukuvuoden aikana.  Kolmasosa kurssilaisista on yli 65-vuotiaita, mutta ilahduttavasti noin joka kuudes opiston kursseja suorittava on alle 20-vuotias. Opisto tarjoaa virkistymisen mahdollisuuksia siis kaikenikäisille.

Uusien tuulien on puhallettava kansalaisopiston toiminnassa. Verkkokurssit ja verkkoluennot on näistä yksi uusi mahdollisuus. Näihin kursseihin osallistujia voidaan saada myös ympäri Suomea. Haasteina kansalaisopistomme ja monien muidenkin opistojen toiminnassa on saada vähentynyt kurssilaisten määrä takaisin. Määrän vähenemiseen on kuluneen kahden vuoden aikana ollut normaali selitys. Haasteeseen Sisä-Savon kansalaisopisto tuleekin vastaamaan tulevalla lukukaudella muun muassa uudistuvan kurssioppaan, someviestinnän ja monipuolisen kurssivalikoiman turvin. Yleisöluentoja tullaan myös näkemään tärkeiden aihealueiden parissa.

Tervetuloa opiston kursseille mukaan!

Sisä-Savon kansalaisopiston blogikirjoituksissa avaamme opiston arkea ja toimintaa. Myös vierailevia kirjoittavia nousee estradille. Maaliskuun puolessa välissä kirjoitusvuorossa on suunnittelijaopettajamme Minna Rönkkö.

Etkö löytänyt etsimääsi? Hae sivustolta