Siirry sisältöön
Tourism - Visit Suonenjoki
Henkilöitä kuntosalilla. Kaksi henkilöä ala- ja ylätaljassa. Kaksi henkilöä nostaa painoja ja kahvakuulaa. Yksi henkilö venyttelee lattialla. Taustalla käsipainoja telineessä sekä ristikkäistalja.

Salimme soveltuu niin aloittelevalle kuntoilijalle kuin tavoitteellisesti treenaaville yksin tai ryhmässä. Kuntosalilaitteet ovat laadukkaita Matrixin ja Gym80:n laitteita. Lisäksi salilta löytyy vapaiden painojen alue, jossa on kattavasti levy- ja käsipainoja.

Kuntosalille on pääoven kautta esteetön kulku, joten myös apuvälineillä liikkuvien on helppo tulla kuntoilemaan liikuntakeskuksen auki ollessa. Liikuntakeskuksella on kaksi esteetöntä pukuhuonetta.

Kuntosaliharjoittelu on mahdollista aloittaa helposti matalalla kynnyksellä. Jos olet kiinnostunut kuntosaliharjoittelusta ja kaipaat tukea aloittamiseen, niin käytettävissäsi on kuntosalin opastus laitteisiin, eläkeläisten tutustumiskäynnit, henkilökohtainen ohjaus sekä Sisä-Savon kansalaisopiston kurssit. Ota rohkeasti yhteyttä liikunnanohjaajiin!

Turvallisuussyistä emme ota alle 13-vuotiaita kuntosalille edes huoltajan kanssa. Lisäksi toivomme, että 13–15-vuotiaiden kuntosaliharjoitteluun kiinnitetään erityistä huomiota. Toivotamme nuoret liikkujat tervetulleeksi salillemme heidän täytettyään 13 vuotta!

Kuntosali avoinna

Lipunmyynti kuntosalille asiakaspalvelupisteen auki ollessa

  • ma-pe klo 9–20
  • la-su klo 12–19

Määrä- ja vuosikorteilla kuntosalille

  • arkisin klo 6–21
  • viikonloppuisin klo 6–21

Sali sulkeutuu klo 22.

Ryhmäliikuntakausi 2024-2025

  • Syyskausi, 9.9.-5.12.2024
  • Kevätkausi, 7.1.-25.4.2025
  • Kesäkausi, 5.5.-29.8.2025
  • Syysloma vk 42 (ei vakio ryhmiä)
  • Joulutauko 6.12.2024-6.1.2024 (koulun ryhmät to ja pe 20.12. saakka, ei muita ryhmiä)
  • Hiihtoloma vk 10 (ei vakio ryhmiä)

Huomaathan, että ryhmille varattuina aikoina ryhmän ulkopuolisilla ei ole pääsyä kuntosalille. Kuntosalin ryhmävuorot voit tarkistaa alla olevasta ryhmävuorojen kalenterista.

Hinnasto

Kertamaksu: 4,00 € (klo 11–14) / 4,80 € (klo 14–20)
10 krt: 46,00 €  
Vuosikortti: 324,00 €

Kertamaksu: 2,10 € 
10 krt: 19,50 € 
Vuosikortti: 135,00 €

Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet, siviilipalvelusmiehet
Kertamaksu: 3,30 €
10 krt: 30,00 €
Vuosikortti: 216,00 €

Erityiskuntosalikortti: 46,50 €

Erityiskortti myönnetään hakemuksesta. Myönnetty kortti on voimassa vuoden ostohetkestä. Voit hakea korttia sivun alalaidasta löytyvän linkin kautta.

Kaikille asiakasryhmille 57,00 € (ei myydä alle 13 vuotiaille)

Sisältää 2 käyntikertaa / päivä uimahallille ja kuntosalille 30 vuorokauden ajan ostohetkestä.

Määrä- ja vuosikortteihin: 10,40 € 
Ranneke on henkilökohtainen ja toimii avaimena portteihin.

10 krt ostopäivästä lukien 1 vuosi.
Erityis- ja vuosikortti ovat voimassa ostopäivästä lukien yhden vuoden. 

Erityiskuntosalikortti

Erityisranneke on vuosiranneke Lintharjun Liikuntakeskukselle, joka myönnetään lääkärin asettaman diagnoosin tai lääketieteellisen selvityksen perusteella. Rannekkeen voi hakea joko uimahalliin, kuntosalille tai molempiin. Ranneke on voimassa vuoden (365 vrk) ostopäivästä. Ranneketta voi käyttää liikuntakeskuksen aukioloaikoina kerran päivässä kuntosalille ja kerran päivässä uimahalliin. Ranneke voidaan myöntää myös ulkopaikkakuntalaisille.

Todenna oikeutesi erityisrannekkeeseen ensisijaisesti Kela-kortilla (numerotunnisteet kortin kääntöpuolella) tai OmaKanta.fi:stä löytyvällä lausunnolla tai diagnoosilla (valokuva, jossa diagnoosi ja henkilön tunnistetiedot riittävät). Todistukseksi käy myös sairaanhoitajantodistus tai muu virallinen dokumentti tai lausunto erityisrannekkeeseen oikeuttavasta terveydentilasta. Ilman asianmukaista todistetta erityiskorttia ei myönnetä! Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi ranneketta lunastaessa.

Ranneke on voimassa vuoden ja hakemus on uusittava vuosittain. Tuotteet tulee lunastaa 2 kuukauden kuluessa rannekkeen myöntämisestä.

– EU-vammaiskortti
– Psykoosit ja ja muut vaikeat mielenterveyden häiriöt (kelakortin tunnus 112)
– Astma (kelakortin tunnus 203)
– Diabetes (kelakortin tunnus 103)
– MS-tauti (kelakortin tunnus 109/303)
– Parkinsonin tauti (kelakortin tunnus 110)
– Reuma (kelakortin tunnus 202)
– Sepelvaltimotauti (kelakortin tunnus 206)
– Sydämen vajaatoiminta (kelakortin tunnus 201)
– Moninivelrikko (diagnoositunnus M15)
– Lonkan nivelrikko (diagnoositunnus M16)
– Polven nivelrikko (diagnoositunnus M17)
– Invaliditeettiprosentti vähintään 55 % (verokortti, jossa näkyy invaliditeettiprosentti riittää todisteeksi)
– Muut syyt ovat aina harkinnan varaisia

Seniorikortti

Seniorikortilla suonenjokelainen yli 70 vuotias henkilö saa Lintharjun Liikuntakeskukselle vuosirannekkeen uimahallille ja kuntosalille eläkeläisen hintaa edullisemmin.

Lue lisää tästä

Yhteystiedot

Marko Savolainen
liikunnanohjaaja
Anna-Mari Paananen
erityisliikunnanohjaaja
Etkö löytänyt etsimääsi? Hae sivustolta