Siirry sisältöön
Tourism - Visit Suonenjoki
Aurinkoinen hiihtolatu Lintharjun maisemassa. Pisteaita kulkee vasemmalla.

Latuverkosto on valaistu ja monipuolinen. Latuverkostosta löytyvät ykkösen, kolmosen, vitosen ja kympin lenkit. Pidempiä hiihtoretkiä haluavien kannattaa pistäytyä vaikkapa Saunaniemessä. Lisäksi kannattaa hyödyntää yhdyslatuja Iisvedelle, Käpylään ja Kolmisoppeen. Levähtää voi laavulla.

Valot sammuvat klo 21 tai kun pakkanen laskee alle -25 °C.

Onkilammen vapaa-ajan keskuksen yhteydessä on myös valaistu 3 kilometrin reitti.
Palolammelle voi hiihtää niin sanottua suon puolta kahteen suuntaan, mutta reitti Metsäntutkimuslaitoksen kautta on yksisuuntainen. Jatkoreitti Kukkuralle ja Saunaniemeen on kaksisuuntainen. Reitit ovat normaalikuntoiselle helposti hiihdettäviä. Onkilammen kilpaurat tarjoavat haastetta kovakuntoisellekin ulkoilijalle.

Onkilammen läheisyydessä on koiralatu, jolle hiihtäjällä on lupa ottaa koira ulkoilukaveriksi. Koiraladulle pääsee Ampumaradantien ja Onkilammentien risteyksestä. Onkilammen Latumaja palvelee ulkoilijoita hiihtokaudella.

Lintharjun alueelta löytyy kaikkiaan viisi laavua: Alaparkin, Palolammen ja Kukkuran laavut sekä Onkilammen ala- ja ylälaavut. Kaupunki hoitaa laavujen puuhuollon.

Alueelle saavuttaessa auto kannattaa jättää keskustan tuntumasta löytyvän Suonenjoen jäähallin alaparkkiin. Mahdollista on lähteä liikkeelle myös Onkilammelta, jossa sijaitsee toinen ulkoilualueen parkkipaikoista.

Lintharjun latureitistö. Suurenna kuva klikkaamalla.

Luontopolku

Alueen luontoon voi tutustua 12 kilometrin mittaisella polulla. Polun varrella on opastauluja, joissa kerrotaan alueen luonnosta.

Ulkoalueisiin liittyviin tiedusteluihin vastaavat

Kirsi Niemelä
vs. kuntatekniikan päällikkö
Hannu Pakarinen
ulkoilualueiden esimies
Etkö löytänyt etsimääsi? Hae sivustolta