Siirry sisältöön
Visit Suonenjoki
Puuveistos, jossa lintu istuu pesällään

Suonenjoki mukaan Kaikukortti kokeiluun vuoden 2024 alusta

5.12.2023 Kulttuuri

Suonenjoki osallistuu Pohjois-Savossa alkavaan Kaikukortti kokeiluun vuoden 2024 alusta. Kaikukortti mahdollistaa tiukassa taloudellisessa tilanteessa olevien kuntalaisten osallistumisen kulttuuripalveluihin ja tukee näin taloudellista yhdenvertaisuutta alueella.

Kulttuuri kuuluu kaikille varallisuudesta riippumatta. Kaikukortin tavoitteena on parantaa taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien nuorten, aikuisten, perheiden ja ikäihmisten mahdollisuuksia osallistua kulttuurielämään ja harrastaa taiteen tekemistä. Kulttuurin harrastamisella on tutkitusti paljon myönteisiä vaikutuksia ihmisen hyvinvoinnille.

Kaikukortilla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja esimerkiksi museoihin, teatteriin, festivaaleille tai konsertteihin. Valtakunnallisessa Kaikukortti-verkostossa on tarjolla laajasti erilaisia kulttuuripalveluita. Suonenjoella Kaikukorttikohteita ovat ITE-Aulis museo ja kaupungin omat kulttuuripalvelut (mm. museot, Kellarikalleria ja omat tapahtumat). Kaikukortilla voi hankkia maksutta myös Sisä-Savon kansalaisopiston kurssipaikkoja.

Kaikukortin voivat saada ainoastaan henkilöt, jotka ovat Kaikukortti-toiminnassa mukana olevien sosiaali- ja terveys- tai hyvinvointitoimijoiden tai muiden Kaikukorttiverkostoon hyväksyttyjen toimijoiden asiakkaita. Suonenjoella korttien jakajatahoja ovat Pohjois-Savon hyvinvointialue, ev.lut. seurakuntien diakoniatyö ja kaupungin etsivä nuorisotyö.

Paula Paavilainen
hyvinvoinnin ja vapaa-ajan päällikkö
Etkö löytänyt etsimääsi? Hae sivustolta