Suonenjoen joulunavaus aukaisee Kaunein jouluikkuna -kilpailun
Kaupunki kutsuu paikallisia yrityksiä ja yhdistyksiä mukaan Kaunein jouluikkuna -kilpailuun. Kilpailu käynnistyy Suonenjoen joulunavauksesta perjantaina 27.11.2026. Kilpailuun ilmoittaudutaan mukaan kaupungin nettisivuilta löytyvällä lomakkeella. Samalla lomakkeella voi myös ilmoittaa omasta ohjelmastaan joulunavauksessa.
Viime vuonna järjestetty Kaunein jouluikkuna -kilpailu saa jatkoa. Yritykset ja yhdistykset voivat ilmoittautua mukaan kilpailuun Suonenjoen kaupungin nettisivuilta löytyvän sähköisen lomakkeen kautta.
– Viime vuoden kilpailu keräsi paljon kiitosta. Osallistujia oli yli 20 ja ääniä annettiin yli 700 kappaletta. Tavoitteena kilpailussa on tuoda jouluntunnelmaa Suonenjoen kaduille ja saada ihmiset liikkeelle, Suonenjoen kaupungin viestintä- ja tapahtumakoordinaattori Jenni Könönen kertoo.
Kilpailuun osallistuvien näyteikkunoiden tulee olla valmiina joulunavaukseen mennessä ja kuntalaisilla on aikaa äänestää suosikkiaan viikon ajan. Äänestyslomake löytyy kaupungin nettisivuilta sekä kirjastolta. Suonenjoen joulunavausta juhlistetaan perjantaina 27.11.2026.
Samalla lomakkeella voi ilmoittaa järjestääkö omassa liiketilassaan toimintaa joulunavauksessa.
– Haluamme nostaa joulunavauksen kaikki tapahtumat kaupungin viestinnässä esille, jotta yleisöllä on mahdollisimman paljon nähtävää ja koettavaa tapahtumapäivänä, Jenni Könönen selventää.
Lomakkeella voi ilmoittautua kilpailuun, ilmoittaa oman joulunavaustoimintonsa tai tehdä molemmat. Lomake on avoinna maanantaihin 9.11. klo 15.00 asti.
Voittaja palkitaan kunniakirjalla sekä Suonenjoki-tuotekassilla. Tervetuloa mukaan luomaan yhdessä jouluntunnelmaa Suonenjoelle!
Lisätietoja
Jenni Könönen
viestintä- ja tapahtumakoordinaattori