Elämä laulua täynnä
Joka tiistai-iltaiseen tapaan Vesannon yhtenäiskoulun musiikkiluokkaan kokoontuu iloinen joukko laulavaisia naisia. Kyseessä on vesantolainen Naiskuoro IloVeela, joka juuri saavutti 35-vuoden iän. Pari laulajaa on ollut mukana melkein kuoron perustamisesta saakka ja uusimmat laulajat ovat olleet mukana viime vuoden syyskaudelta lähtien.
Yhteinen tavoite yhdistää laulajia, ja pidimmekin äskettäin 35-vuotisjuhlakonsertin Niiniveden Nuorisoseuran talolla.
”Ihminen on kuin malja, jonka reunoja ääni hivelee.”
Kuorolaulun hyödyistä on tehty useita tutkimuksia ja opinnäytetöitä. Lähtökohtaisesti kaikki säännölliset harrastukset tukevat ihmisen hyvinvointia, mutta mehän uskomme kuorolaulussa olevan aivan erikoisen hyvinvoinnin tenhon. Kuorolaulussa yhdistyy yhdessä musiikin tekeminen ja oppiminen oman kehittymisen kanssa. Musiikin rytmi on sosiaalisuuden pohja ja tämä valtaisa sosiaalinen puoli hyötyineen luo laulamisen iloa.
Musiikki aktivoi aivojen hermosoluja ja luo myös pohjaa tulevalle oppimiselle. Kuorolaulu voidaan nähdä ikään kuin sosiaalisena liimana, joka luo yhteenkuuluvuutta jopa ennalta tuntemattomien ihmisten välille. Yhteen soivat äänet myös tuntuvat fyysisesti miellyttävältä, sillä aistimme äänet kuulon lisäksi koko kehollamme. Laulaminen herättää aivoissa vahvoja emotionaalisia reaktioita, jotka tasapainottavat säätelyjärjestelmäämme ja tuovat meille terveyttä ja hyvinvointia. Aivojen lisäksi laulaminen laskee laulajan sykettä sekä kehittää hengitystekniikkaa.
Musiikki myös yhdistää eri ikäryhmiä kuten tässäkin kuorossa.
Kuorossa laulaminen merkitsee sitoutumista yhdessä työskentelyyn ja konsertin alla pidimmekin harjoituksia leiripäivien ja muuten ylimääräisten iltaharjoitusten muodossa normaalien tiistai-iltojen harjoitusten lisäksi. Musiikkiluokassa vallitsi monenlaisia tunnelmia valtaisasta energialatauksesta pieneen epätoivoon, iloon ja onnistumisiin ja miten tärkeä se toinen samaa stemmaa laulava laulaja harjoitellessa vieressä onkaan.
Välillä kuulee kuorolaisten suusta toteamuksen, että laulamaan tullaan usein päivätyöstä jo väsyneenä, pohtien jaksaako enää illalla lähteä? Paras kiitos minulle kuoronjohtajana on juurikin se, että paikalle tullaan viikko toisensa jälkeen ja kotiin palataan toivottavasti paremmalla mielellä ja uudella energialla.
Kuorolaulussa tarvitaan me-henkeä, joka luo pohjaa sointimaailmalle.
Kuorolaulu on parhaimmillaan muutakin kuin iloista yhdessä tekemistä ja laulamista, joka alkaa jo äänenavauksella:
IloVeelassa olemme löytäneet hyvää mieltä mm. yhdessäoppimisesta ja onnistumisista, keppijumpasta, niin ilojen kuin surujenkin jakamisesta, kuoron sosiaalisesta hyödystä, huumoripläjäyksistä, kanssalaulajien syntymäpäivälaulujen sanojen tekemisestä, runoista, oman pienen joulunalustapahtuman järjestämisestä, koulutuksista, pienistä tempauksista sekä ilosta luoda jotain kaunista ja tunteita herättävää musiikkia.
Kuorolaisten on todettu elävän pidempään, siispä kannattaa harrastaa kuorolaulua jos haluaa elää pitkän ja hyvän elämän.
Pitkää ikää, terveyttä ja henkistä hyvinvointia sekä onnistumisen iloa siis meille!
Iso kiitos kaikille mukana konserttia toteuttamassa olleille Annelille, Juhalle, Seijalle, Erkalle ja Maurille, Niiniveden Nuorisoseuralle, Vesannon Osuuspankille sekä Favoran edustajalle pienine muistamisineen.
VIIMEINEN NÄYTÖS
“Jaa kanssani tämä hämärä.
Pianon koskettimet hakkaavat
kipeää sydäntäni,
sellon sahaus rakkauteni
viimeiset säikeet poikki.
Jaa kanssani tämä pimeä,
kun verhot sulkeutuvat,
musiikki vaikenee
ja sydän on verestä täysi.”
– Seija Hämäläinen –
Lisää tietoa kuorolaulun vaikutuksista hyvinvointiin:
https://candomino.fi/kuorolaulun-hyoty-muutakin
Pia Pakarinen
Kirjoittaja toimii IloVeelan kuoronjohtajana, Sisä-Savon kansalaisopiston musiikinopettajana ja Vesannon osastovastaavana
Tämän videolinkin myötä pääset IloVeelan 35-vuotisjuhlien tunnelmiin:
Kuva: Nessutkin olivat konsertin aikana välillä tarpeen, niitä jaettiin yleisölle konserttiohjelman mukana.