Siirry sisältöön

Vastuullisuutta ja tavoitteita vuoteen 2035

Suomen ilmastolain kunnianhimoinen tavoite on saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. Kuntien rooli tässä muutoksessa on keskeinen – ne toimivat ilmastotyön suunnannäyttäjinä, uusien vähähiilisten ratkaisujen mahdollistajina ja vastuullisten toimintatapojen edistäjinä.

Syksyllä 2023 Suonenjoelle perustettiin oma ilmastotyöryhmä SISU-hankkeen koordinoimana. SISU-hanke (Suunnitelmallisen ilmastotyön juurruttaminen Pohjois-Savoon) on Kehitysyhtiö SavoGrow Oy:n hanke, joka on osa maakunnallista, 15 kunnan alueella toimivaa ilmastohanketta. Suonenjoen ilmastotyöryhmä on valmistellut ilmastosuunnitelmaa, jonka toimenpiteiden avulla päästään tekemään ilmastotyötä entistä suunnitelmallisemmin. Suonenjoen kaupunki on tehnyt jo useita ilmastotoimia ja Suonenjoen kokonaispäästöt ovatkin laskeneet 42 % vuodesta 2007. Vuonna 2023 Suonenjoen kolme suurinta päästösektoria olivat maatalous, tieliikenne ja kaukolämpö.

Pohjois-Savon maakunnan tavoin, myös Suonenjoen kunnianhimoinen tavoite on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Päätös hiilineutraalius- ja päästövähennystavoitteesta tehtiin valtuustossa helmikuussa 2025. Hiilineutraalius on tarkoitus saavuttaa 80 % päästövähennyksillä (vertailuvuotena 2007) ja sitomalla loput päästöt hiilinieluihin ja -varastoihin.

Suonenjoen valtuusto teki päätöksen päästövähennystavoitteesta ja ilmastosuunnitelmasta valtuustossa huhtikuussa 2025. Suonenjoen ilmastosuunnitelmassa toimenpiteitä on asetettu kuudella osa-alueella.

Kaavio Suonenjoen ilmastotyöstä

Lisätietoja Suonenjoen ilmastotyöstä

Sanni Kalilainen
Ilmastokoordinaattori, Kehitysyhtiö SavoGrow Oy, Suunnitelmallisen ilmastotyön juurruttaminen Pohjois-Savoon (SISU)
Etkö löytänyt etsimääsi? Hae sivustolta