Siirry sisältöön

Nuorisotiloissa on tarjolla sekä ohjattua että nuorten itsensä järjestämää toimintaa.

Nuoret kokoontuvat iltasin esimerkiksi pelailemaan biljardia ja pingistä, juttelemaan kavereiden kanssa ja katsomaan telkkaria. Tilan perussääntöihin kuuluvat paikkojen kunnossa pitäminen, omien jälkien siivoaminen ja hyvien käytöstapojen muistaminen. Juttelun lomassa keittelemme kahvia, jota nuoret voivat ostaa edulliseen hintaan. Myynnissä on myös karkkia. Tuotot käytetään talon toimintaan. Tila on luonnollisesti savuton ja päihteetön.

Tilassa on joka ilta kaksi ohjaajaa. Työntekijöitä ovat vapaa-aikakoordinaattori, etsivä nuorisotyöntekijä, erityisnuorisotyöntekijä sekä nuorisotilavalvoja.

Nuorisotila sijaitsee yhtenäiskoulun päädyssä osoitteessa Koulukatu 21.

Yhteystiedot

Henkilökuva Niina Miilunpohjasta

Niina Miilunpohja

vapaa-aikakoordinaattori

Piia Tajakka

etsivä nuorisotyöntekijä

Piia Tajakka

nuoriso-ohjaaja

Stiina Åkerlund

iltapäiväkerho-ohjaaja

Kaupungin Nuorisoklubi

Vastataan varmasti klubin aukioloaikoina.