Siirry sisältöön
Palaa takaisin tapahtumien listaukseen

Niin 1600-lukulaista- urkukonsertti

26.4.2026 klo 15:00 – 16:00
Suonenjoen seurakuntakoti
Niin 1600-lukulaista! on kanttori Jan Dekkerin urkukonsertti, joka esittelee musiikkia 1600- luvun alkupuolelta. Konsertissa kuultavat, 1500- luvun lopulla syntyneet säveltäjä ovat kasvaneet renessanssiajan musiikkiperinnön keskellä, mutta heidän elämäntyönsä oli jättää jälkipolville barokkiajan perintö. Konsertissa kuultava musiikki on niin vanhaa, ettei sellaista juurikaan tavanomaisessa jumalanpalveluksessa tai hautaamisessa kuule. Aikakauden musiikki silti on helposti kuunneltavaa myös asiaan vihkiytymättömille, sillä on melodista, selkeää ja rytmisesti vakaata.
Konsertti soitetaan seurakuntakodin salin uruilla, sillä ne ovat huomattavasti lähempänä aikakauden soitinta kuin Suonenjoen kirkon urut. Pienistäkin uruista saa monipuolisesti erilaisia sointeja esiin, kunhan vain soitin on laadukkaasti rakennettu. Seurakuntakodin salin urkuja on oikea ilo soittaa ja kuunnella. Vapaa pääsy, käsiohjelma 15e
Etkö löytänyt etsimääsi? Hae sivustolta