Siirry sisältöön
Tourism - Visit Suonenjoki

Suonenjoen kaupungin tiedote koronatilanteesta 25.1.2022

25.1.2022 Koronatiedotteet

Eristyspäätöksistä luovutaan

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntien tartuntataudeista vastaavat lääkärit ja terveysjohtajat ovat yksimielisesti sopineet, että hallinnollisista eristyspäätöksistä luovutaan. Tartunnan saaneiden tulee eristäytyä omaehtoisesti ja ilmoittaa altistumisesta henkilöille, joiden kanssa on ollut lähikontaktissa. Aiemmin asetetut eristykset eivät muutu.

Koordinaatioryhmä muistuttaa, että oireisena tulee jäädä kotiin ja välttää kontakteja oman talouden ulkopuolisiin henkilöihin, kunnes oireet ovat lievittyneet. Kontakteja tulee välttää vähintään viiden vuorokauden ajan. Jos yleisvointi säilyy hyvänä, ei ole tarvetta ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon tai hakeutua koronavirustestiin.

Testaaminen on kohdennettu vakavasti sairaisiin potilaisiin, vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin kuuluviin, sosiaali- ja terveydenhuollossa työskenteleviin sekä pitkäaikaishoitolaitoksissa asuviin henkilöihin.

Kokoontumisrajoitukset jatkuvat

Itä-Suomen aluehallintoviraston toimialueen kuntien alueilla voi alueellisesti tai toiminnallisesti rajatuissa ulkotiloissa järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu enintään 50 henkilöä edellyttäen, että osallistujien sekä seurueiden on mahdollista välttää lähikontakteja toisiinsa. Yli 50 henkilön tilaisuudet on kielletty. Määräys on voimassa 14.2.2022 saakka.

Lähikontaktilla tarkoitetaan ihmisten oleskelua samassa alueellisesti tai toiminnallisesti rajatussa tilassa alle kahden metrin etäisyydellä toisistaan yli 15 minuutin ajan tai fyysistä kontaktia toisiinsa.

Itä-Suomen aluehallintoviraston toimialueen kuntien alueilla voi sisätiloissa järjestää enintään 20 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia. Yli 20 henkilön tilaisuudet on kielletty. Määräys on voimassa 14.2.2022 saakka.
Yleisölle avoimien tilojen käyttö on järjestettävä terveysturvallisesti esimerkiksi huomioimalla turvavälit ja yleisen maskisuosituksen. Määräys on voimassa 20.2.2022 saakka. Määräys ei koske oppilaitosten toimintaa, varhaiskasvatusta, ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.

Laaja maskisuositus 

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella suositellaan kouluissa maskia mahdollisuuksien mukaan jo ensimmäisestä luokka-asteesta alkaen.

Sairastuneen kanssa samassa tilassa oleskelleille tiedotetaan mahdollisesta altistumisesta ja annetaan ohjeet seurata oireita. Jos oireita myöhemmin ilmenee, tulee suosituksen mukaan jäädä pois varhaiskasvatuksesta tai lähiopetuksesta ja vapaaehtoisesti välttää kodin ulkopuolisia kontakteja vähintään viiden vuorokauden ajan.

Pohjois-Savon alueella yleisesti on käytössä valtakunnallinen maskisuositus:

Voimassa olevat rajoitukset Suonenjoen kaupungin tiloissa

Liikuntatilat

Lintharjun Liikuntakeskuksella ja muissa liikuntatiloissa on käytössä seuraavat rajoitukset 20.2.2022 saakka:

Huolehdithan myös riittävästä etäisyyksistä muihin käyttäjiin ja sekä hyvästä käsihygieniasta.
Koronapassi EI ole käytössä.

Kirjasto

Kirjaston asiakaskäyttöön tarkoitettuja tietokoneita on vähennetty sen varmistamiseksi, että asiakkailla on mahdollisuus välttää lähikontaktit toisiinsa.
Tietokoneita on käytettävissä kaksi nopeaan asiointiin (15 minuuttia).

Etkö löytänyt etsimääsi? Hae sivustolta