Parviälyä
-Suunnittelijaopettaja Minna Rönkkö
Oppilaitokset ovat siinä mielessä erikoisia työpaikkoja, että vaikka kollegoita löytyy, kaikki kuitenkin ovat eri alojen asiantuntijoita. Jokainen opetustyötä tekevä tekee periaatteessa samaa työtä, mutta kuitenkaan ei lainkaan samaa. Musiikin tai kielten tunneilla tehdään eri asioita kuin kotitaloudessa. Liikunnanopettajan on suunnittelussaan otettava huomioon eri asioita kuin sen, joka miettii, missä järjestyksessä historian tapahtumat on järkevintä oppilaille esittää. Opettajilla on myös hyvin omanlaistaan osaamista, ja se on mielestäni näiden työyhteisöjen rikkaus.
Esimerkki: Olin työurani alussa töissä lukion englanninopettajana. Törmäsin oppikirjan tekstissä outoon käsitteeseen: the doppler effect. Sanakirja ei tuonut valaistusta asiaan, sillä käännös oli yksinkertaisesti doppler-ilmiö. Mikäs nyt eteen, mietin, tunnilla tätä varmasti joku kysyy, ja termi oli muutenkin oleellisesti tekstiin liittyvä, joten kyllä sen merkitys ja käännös nyt pitäisi jostain onkia.
Onneksi avasin suuni opettajainhuoneessa. ”Onko kellekään tuttu sellainen kuin doppler-efekti”, kysyin välitunnilla, kun mahdollisimman moni kollega oli paikalla. Äidinkielen opettaja pyöritteli päätään. Biologianope ei sanonut tunnistavansa käsitettä. Kellään ei tuntunut olevan asiasta tietoa kunnes fysiikanopen naama kirkastui. ”Juu, minä tiedän! Se on fysiikan termi!” Sitten hän selitti doppler-efektin liittyvän siihen vaikutelmaan mikä tulee, kun ambulanssi ajaa ohi. Sireenin ääni vaikuttaa kovalta, kun kuulija on ambulanssin lähellä, mutta ääni tuntuu vaimenevan kun välimatka kuulijan ja ambulanssin välillä kasvaa, vaikka todellisuudessa ääni pysyy voimakkuudeltaan samana koko ajan. Voilà, siinäpä se! Olipa helppo mennä seuraavalle tunnille ja havainnollistaa the doppler effect oppilaille!
Olen itsekin voinut olla opettajakollegoille avuksi. Olen osannut neuvoa esim. ranskankielisen laulun sanojen lausumista, englanniksi olen kääntänyt sitä sun tätä, ja kerran lainattuani biologianopettajalta muovisia ihmisaivoja psykologian tunnille, huomautin niitä palauttaessani, että toivottavasti pikkuaivot eivät kohta häviä kun ovat niin löysällä, että meinaavat koko ajan irrota. Hän oli huomannut saman ja lupasi yrittää liimata pikkuaivot paremmin paikoilleen. (Tätä keskustelua vierestä seurannut matikanope kommentoikin, että onneksi hän näkee tilanteen ja tajuaa kontekstin; pelkkä keskustelun kuuleminen olisi saanut sananvaihdon kuulostamaan vähintäänkin erikoiselta). Kuitenkin, seuraavalla viikolla sama biologianopettajakollega tuli käytävällä vastaan ja huikkasi, että nyt on pikkuaivot saatu tulpattua tiukemmin paikoilleen, ja meillä molemmilla oli hyvä mieli tietäessämme, että nyt se sinänsä olennaisen tärkeä osa ihmisaivoja ei joutuisi hukkaan.
Jos on oman työyhteisönsä ainoa liikunnan-, englannin- tai vaikkapa musiikinopettaja, arki saattaa joskus tuntua yksinäiseltä puurtamiselta ja opetustyönsä ongelmat on yritettävä ratkoa yksin. Siksi on upeaa, jos samassa työyhteisössä on muitakin samaa ainetta opettavia. Toisaalta, jos jokainen on oman alansa asiantuntija, työyhteisössä ei pääse tulemaan tilannetta, jossa matikanopettajat hengaavat keskenään ja kieltenopet pyörivät omissa porukoissaan. Meillä opistossa melkein jokainen vakiope on oman alansa ainoa osaaja, mutta onneksi meillä tehdään paljon aineryhmät ylittävää yhteistyötä. Parviäly onkin asia, mitä pitäisi muistaa käyttää aina vain enemmän. Ongelmatilanteissa yritänkin nyt aina muistaa hyvän ohjeen: ”Keep calm and ask your colleagues!”