Suomelle ja joululle
Klassista yksinlaulua harmonikan säestyksellä
Eilamaria Leskinen, laulu ja Tuomo Hokka, harmonikka. Konsertissa kuullaan ajatukset tulevaan jouluun ja itsenäisyypäivään suuntaavia lauluja sekä mm. Finlandian harmonikkasovitus.
Eilamaria Leskinen on Pieksämäellä asuva laulaja, joka on esiintynyt useissa ooppera- ja operettirooleissa ja laulanut kirkkomusiikkiteosten solistina. Hän konsertoi aktiivisesti eri puolissa Suomea ja on lisäksi julkaissut levyjä. Savonlinnalainen harmonikkataiteilija Tuomo Hokka on toiminut ammattimuusikkona jo vuodesta 1998 ja hän toimii aktiivisesti sekä klassisen, populäärimusiikin että kansanmusiikin parissa.
Konserttiin on vapaa pääsy, käsiohjelma 15e