Siirry sisältöön
Visit Suonenjoki

Sisä-Savon kansalaisopistolle uusi logo

Sisä-Savon kansalaisopisto järjesti kuluvan talven aikana opiston logokilpailun.  Kilpailuun osallistui kaikkiaan 102 eri työtä yli 70 eri osallistujan tuottamana.

Töitä arvioi raati, johon kuului jäseniä jokaisesta opistokunnasta Leppävirralta, Suonenjoelta, Rautalammilta, Tervosta ja Vesannolta. Ryhmään kuuluivat Ann-Mari Karvinen, Anu Hytönen, Annukka Nurmi, Tiina Laitinen, Tanja Karhatsu ja Martta Kuhmonen. Asiantuntijajäsenenä oli graafinen suunnittelija Mirja Nuutinen. Raadin puheenjohtajana toimi opiston rehtori Markus Hyytinen ja sihteerinä Heidi Hämäläinen.

Kilpailutöitä arvioitaessa raati kiinnitti huomiota logon selkeyteen, visuaaliseen vaikuttavuuteen ja huomioarvoon, kiinnostavuuteen, värimaailmaan, tekniseen toimivuuteen sähköisissä ja painetuissa käyttöympäristöissä sekä kykyyn ilmentää Sisä-Savon kansalaisopiston toimintaa vapaan sivistystyön toimialalla. Raadin jäsenet eivät missään vaiheessa tienneet, kuka kunkin kilpailutyön on tehnyt. Pääpalkintona kilpailusta on 700 euroa.

Voittajaehdotus on nimeltään ”Oppimisen ilo – harrastamisen hauskuus!” Logon on suunnitellut Janne Suhonen Syväniemeltä. Suhonen on suonenjokelaislähtöinen graafinen suunnittelija ja kuvittaja. Kokemusta hänellä on monenlaisista alan työtehtävistä on karttunut reilun kolmen vuosikymmenen verran. Monelle lukijalle lienevät tuttuja Paikallislehti Sisä-Savon “Päivän piirrokset”, joissa Suhonen on pyrkinyt olemaan ajan hermolla kulloinkin ihmisiä mietityttävistä ja puhuttavista asioista.

Janne Suhonen kertoo, että Sisä-Savon kansalaisopiston logokilpailun hän huomasi paikallislehden sivuilta, kuinkas muutenkaan. ”Lähdin mukaan kahdella ehdotuksella, joita pyörittelin hollin aikaa. Todella iloinen yllätys oli, kun kuulin, että toinen ehdotuksistani oli valikoitunut voittajaksi liki sadan ehdotuksen joukosta.”

Suhonen jatkaa, että tunnusehdotuksessaan “Oppimisen ilo – harrastamisen hauskuus” viisi hahmoa on lyöttäytynyt yhteen. ”Dynaamisessa muodostelmassa voi nähdä tanssia, väripaletin, opintopiirin, viiden kunnan yhteenliittymän ja niin edelleen. Yleensäkin iloista yhdessä tekemisen meininkiä. Voipa siinä joku nähdä myös marjan muotoja. Hahmojen väliin muodostuvissa poluissa on hahmotettavissa s- ja k-kirjainten muotoja.”  Raati antoi kilpailussa kunniamaininnan Petteri Lehtiselle Helsingistä.  Tämän logon työnimi oli  ”Savonmuan Helemi”. Toinen kunniamaininta annettiin Tanja Nisulle Suonenjoelta ”Oppimisen polku” -logoehdotukselle.

Etkö löytänyt etsimääsi? Hae sivustolta